Luonnon monimuotoisuuden tilanne on tukala. Vuonna 2019 julkaistun IPBES:n raportin mukaan miljoona lajia oli vaarassa kuolla sukupuuttoon. Luonnon monimuotoisuuden tila ei ole myöskään tämän jälkeen mennyt parempaan suuntaan. Keinoja luontokadon torjumiseen tarvitaan siis nopeasti. Voisiko luonnolle antaa hinnan sen suojelemiseksi?

Hinnoittelua on käytetty hyödyksi jo toisen ympäristöongelman ratkaisemiseksi. Hiilidioksidille on jo laajasti otettu käyttöön erilaisia hinnoittelumekanismeja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tästä esimerkkinä EU:n päästökauppa, jonka avulla EU:n voimalaitosten ja teollisuuden päästöt ovat laskeneet 47 % vuosien 2005-2023 välillä. Päästökaupassa päästöille ostetaan päästöoikeuksia, joiden hinta on tällä hetkellä noin 70 euroa per hiilidioksiditonni. 

Voisiko myös luontokatoa hillitä hinnoittelulla? Yksi esimerkki tästä on Ympäristöministeriön hiljattain julkaisemat rahalliset arvot rauhoitetuille lajeille, jotka on määrätty maksettavaksi mikäli lajien rauhoitusmääräyksiä rikotaan. Päivitetyissä arvoissa esimerkiksi Naalin rahallinen arvo on 17 656 € ja Merikotkan 407 €. Lajien rahallisten arvojen tarkoituksena on vahvistavaa lajien suojaa lainsäädännössä sekä ennaltaehkäistä lajeihin kohdistuvaa laitonta toimintaa.

Toinen esimerkki luontokatoa torjuvasta hinnoittelusta voisi olla tutkijoiden ehdottama maankäytön luontohaittamaksu. Luontohaittamaksussa rakennushankkeesta aiheutuvasta maankäytön muutoksesta maksettaisiin lisäkustannus perustuen kuinka haitallista muutos olisi luonnon monimuotoisuudelle. Maksua voitaisiin aluksi hyödyntää paljon maa-alaa vaativille energiainvestoinneille ja myöhemmin myös muulle rakentamiselle. Luontohaittamaksun myötä maankäytön muutokset herkille ekosysteemeille olisivat kalliimpia, joka kannustaisi etsimään hankkeille luonnon kannalta suotuisampia paikkoja.

Rahallisen arvon määrittäminen eri ekosysteemeille tai lajeille voi olla haastavaa. Ympäristötaloustieteilijät ovat kuitenkin kehittäneet keinoja ympäristön tuomien hyötyjen arvottamiseen ekosysteemipalveluiden käsitteen avulla, jossa luonto tuottaa ihmisille erilaisia palveluita, kuten raaka-aineita, virkistystä tai vaikkapa happea. Nämä hyödyt ovat meille rahan arvoisia asioita, joiden arvoa voimme mitata esimerkiksi kyselyillä tai tilastollisin menetelmien avulla. Näitä keinoja käyttäen vuonna 2014 maailma ekosysteemipalveluiden arvioitiin tuottavan vuosittain noin 125 biljoonan dollarin verran hyötyjä ihmisille. Arvon voi kuitenkin asettaa myös monella muullakin tapaa kuin mittaamalla niiden tuottamaa hyötyjä. Esimerkiksi ympäristöministeriön rauhoitettujen lajien tapauksessa rahalliset arvot määräytyvät suojelutyön kustannusten, lajin uusiutumiskyvyn, lisääntymiskannan koon ja uhanalaisuuden perusteella.

Tärkeää on luontokadon ehkäisemiseksi olisi kuitenkin lähteä liikeelle hinnoittelun hyödyntämisessä, jotta luonnon monimuotoisuus otetaan jollain tapaa huomioon päätöksenteossa. Hyvä esimerkki hinnoittelun kehityksestä on juuri hiilidioksidille asetettu hinta. Esimerkiksi Suomessa vuonna 1990 hiilidioksidiveron suuruus yhdeltä tonnilta oli seitsemän markkaa, kun taas nyt EU:n päästökaupassa markkinoiden määräämä hiilidioksiditonnin hinta on tällä hetkellä aikaisemmin mainittu noin 70 euroa. Tutkimusten mukaan ilmakehään päätetystä hiilidioksiditonnista aiheutuva haitta on kuitenkin merkittävästi suurempi, jolloin Pigoun veron periaatteen mukaisesti myös hiilidioksiditonnin hinnan tulisi olla aiheutuneen haitan suuruinen eli tässä tapauksessa yli kaksinkertainen. Tällöin haitallinen ulkoisvaikutus saataisiin sisällytettyä täysin taloudelliseen päätöksentekoon.

Ympäristön rahallinen arvottaminen on perusteltavissa käytännöllisenä keinona suojella luontoa, sillä todellisuudessa luonnon monimuotoisuus kattaa samanaikaisesti useita tasoja yksittäisistä eliöistä ekosysteemien toimintaan, ja niiden tuottamien hyötyjen mittaaminen rahallista arvottamista varten on usein haastavaa eikä huomioi esimerkiksi itseisarvoa tai sosio-kulttuurisia arvoja. Luonnon monimuotoisuuden suojelu esimerkiksi pelkästään itseisarvon perusteella ei ole ollut riittävän vahva perusta takaamaan luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Ympäristön rahallinen arvottaminen on työkalu, jolla luonnon monimuotoisuus voidaan tuoda vahvemmin osaksi erilaista päätöksentekoa. Olemme jo kasvihuonekaasupäästöjä hinnoittelemalla onnistuneet hillitsemään ilmastonmuutosta, joten nyt on aika hinnoitella lajeja ja ekosysteemejä luontokadon pysäyttämiseksi.

Jätä kommentti